Tausta

perjantai 21. joulukuuta 2012

B.A.P


Ehdottomasti vuoden 2012 paras rookie bändi. En tiedä mitään muuta bändiä, joka olisi rookie vuotenaan tehnyt niin monta comebackia. BAP aloitti näyttämällä olevansa kovia poikia kappaleilla Warrior, Power ja No Mercy. Crash ja Stop It taas näyttivät, että pojat osaavat olla myös söpöjä.
BAP on bändi, joka on panostanut toimintaansa aivan älyttömästi. Ette ehkä tienneet, että BAP jäsenet, Zeloa lukuunottamatta, ovatkin muukalaisia ulkoavaruudesta. He tulevat Mato planeetalta valloittamaan Maapallon, sillä heidän oma planeettansa on kuolemassa. Zelo ei ole muukalainen vaan Yonggukin rakentama robotti. Ennen BAP debutointia Zelo ja Yongguk promotoivat kappaletta Never Give Up. BAP:ta kuvataan usein Matoki pupuina. (Mato planeetta + Toki [pupu koreaksi] = Matoki) Matokit kuvaavat jäseniä ennen Maahan saapumista. Näistä lisää jäsen esittelyissä. Matokien seikkailuja voi lukean niiden facebook sivulta.

B.A.P / 비에이피 / Best.Absolute.Perfect

Kuusi jäseninen eteläkorealainen bändi, joka aloitti tänä vuonna (2012).
Levy-yhtiönä TS Entertainment.
Laulaneet vain koreaksi.
Fanikerhon, kuten myös fanien nimi on Baby. Sitten henkilökohtaiset fanikerhot:
Zelo - Jellies
Youngjae - Brainboxes
Himchan - Hime
Yongguk - Bangsters
Daehyun - Daewon
Jongup - Cheetos


Jäsenet:


  • Choi Jun Hong (최준홍) eli Zelo (젤로 eli Jello) on bändin maknae sekä pääräppäri ja -tanssija. Nimi Zelo tulee antiikin Kreikan (ja Rooman) mytologiasta. Zelus oli kilpailun jumala, josta on sitten muotoiltu Zelo. Hän on syntynyt 15.10.1996. TS oli ensimmäinen levy-yhtiö, joka huoli hänet, muut olivat kieltäytyneet hänen ikänsä vuoksi. Oma vikansa! Zelo on tunettu hänen mahtavista räppäys taidoistaan. Hän räppää ihan älytöntä vauhtia välillä. Räppäämisen lisäksi hän osaa beatboxata. Vaikka Zelo on bändin nuorin, oh hän sen pisin jäsen pituudella 182 cm. Hän rakastaa skeittaamista, joten hänen skeittilautansa on hänelle rakas. Zelo on varuillaan uusia ihmisiä tavatessa, sillä hän pelkää heidän pettävän hänet. Hän puhuu unissaan, ja joskus muut jäsenet vastaavat hänelle, myös puhuen unissaan.
Zelon matoki on nimeltään TOTO eli TOTOMATO. Väriltään se on vaalean sininen ja sen päässä on vieteri. TOTO tarkoittaa lasta, mikä sopii Zelolle täydellisesti.

  • Yoo Youngjae (유영재) on bändin aivot, josta tuleekin lempinimi "BAP's Brain". Hän pääsi JYP:n traineeksi äänensä ansiosta. Levy-yhtiöstä hän kuitenkin lähti, sillä hän ei olisi päässyt debutoimaan siellä. Youngjea tykkää sähkövempeleistä tosi paljon. Hän on syntynyt tammikuun 24. päivä 1994. Youngjaelle vyöt ovat tosi tärkeitä.
Youngjaen matoki on keltainen JOKO MATO. JOKOa käytetään tilanteissä, jossa joku kertoo liian paljon vitsejä jonka takia alkaa jo sattua. Nauramisesta johtuen.

  • Kim Himchan (김힘찬) tunnetaan myös nimellä Commander Himchan, on "Face of the Group" ja commander, sillä hän johtaa matokeja. Ennen BAP debutointia hän toimi MC:nä eli juontajana. Hän on vastuussa aegyosta, vaikka yleensä se olisi maknaen homma. Himchan kävi perinteistä korealaista kulttuuria opettavaa koulua, jonka seuraksena hän oppi soittamaan monia perinteisiä korealaisia soittimia. Janggua Himchanin nähdään soittavan useiten. Himchan rakastaa kahvia, erityisesti Ice Americanoa. Hän on syntynyt huhtikuun 9. 1990. Himchan ei BAP:n kappalesissa lpääse laulamaan kuin muutaman sanan, mikä on vähän harmillista. Hän on jäsenistä tällä hetkellä joka saa ajaa autoa. Himchan pelkää pimeää, joten hän nukkuu valot päällä :3
Himchanin matoki in pinkki ja nimeltään TATS MATO. TATS voi takoittaa kasvoja, tatuointia tai armeijan koulutussysteemiä. Luulen, että se takoittaa tässä tapauksessa ekaa ja vikaa.


  • BAP:n johtaja on Bang Yongguk (방용국). Hän syntyi 31. maaliskuuta 1990. Hän on bändin toinen räppäri. Yongguk ei kuulemma osannut puhua ennen viidettä ikävuottaan. Vaikka hän näyttää kovalta ja on välilltä töykeä, hän on lempeäsydäminen ja kyynehlehtii usein. Yonggukilla on ehkä maailman levein ja valaisevin hymy! Vaikka kuinka hän yrittää, hän ei ikinä onnistu aegyossa. En tarkoita, etteikä hän olisi suloinen, mutta aegyo saa hänet näyttämään tosi nololta. Yongguk rakastaa ramenia (nuudelia) iha älyttömästi. Hänellä on selässään tatuointi. Hänellä on identtinen kaksonen nimeltään Yongnam. Heidän kilpaillessa hänen veljensä oli aina ykkönen ja yongguk ikuinen kakkonen.
Yonggukin matoki on SHI SHI MATO. SHI-SHIa käytetään kuvaaman asioita, esineitä ja paikkoja jotka ovat todella näyttäviä. Shi voi myös takoittaa kuolemaa (japaniksi), joka kuvaisi hyvin SHI SHI MATON luoneetta. Se rakastaa kaikkea sotaan liittyvää. SHISHI on myös MATO planeetan hurjin soturi.

  • Jung Daehyun (정대현) on päävokalisti, millä muullakaan kun kauniilla äänellään. Hän on syntynyt kesäkuun 28. 1993. Daehyunilla on kaikista ikävin kotityö... Hän joutuu siivoamaan vessat :) Daehyun on Busanista (Korean kaupunki), jonka vuoksi hän puhuu hyvin vahvalla Busanin aksentilla. Hän on välillä tosi ujo, mutta rohkaistuu usein tekemään vaikka mitä. Daehyun pelkää kuollakseen vuoristoraroja. Hänelle ruoka on tosi rakasta. Hän jopa vertasi fanejaan tofuun...
Daehyunin matoki onkin tyttö matoki valepuvussa. Tyttö on vaalenpunainen, mutta valeasussa valkoinen. Nimi on KEKE MATO. KEKE tarkoittaa puhdasta.

  • Viimeisenä on bändin lyhin jäsen Moon Jongup (문종업). Hän on bändin päätanssija, sillä hänen tanssitaidot ovat aivan mahtavat. Hänet tunnetaan myös viattomasta hymystä, joka hurmaa melkein kenet vaan. Jongup on saanut lempinimen "the Awkward One of B.A.P", sillä hän näyttää usein vaivaantuneelta. Hän syntyi helmikuun 6. päivä 1995. Muiden jäsenten mukaan hän ei ikinä suutu, joten hän on saanut lempinimen "Angel".
Jongupin matoki on nimeltään DADA MATO. DADA kuvaa moottoripyörien aikaan saamaa ääntä.


BAP:n itsevarmuutta hohkava debut "Warrior" ja heidän uusin "Stop It".

7 kommenttia:

  1. Omg en tiennyt noista Matoki-jutuista melkein mitään, enkä sitä että B.A.P:inkin jäsenet tulevat ulkoavaruudesta! :o Olen aika uusi BABY, joten ei ihmekään xD

    VastaaPoista
  2. B.A.P on vaan niin ihana!Ja Himchan on ihana<3Hyvä,että joku muukin tykkää B.A.P:ista :)

    VastaaPoista
  3. B.A.P on nii ihana :3 mun lemppari on ehottomasti zelo <3

    VastaaPoista
  4. Mitä nää "mato" jutut on ? olen aika uusi baby niin en oikeen älyy??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron näistä Matokeista aivan esittelyn alussa, mutta ne toimivat siis vähänkuin jäsenten maskotteina.

      Poista