Tausta

maanantai 19. marraskuuta 2012

Epik High


Löysin kyseisen bändin vasta ihan äskettäin. Rakastuin bändiin heti ensimmäisestä kappaleesta ja onnekseni bändillä oli muitakin mahtavia biisejä. Vaikka laulajat eivät silmää kovinkaan paljoa miellytä, musiikki on jotain niin ihanaa. Voisin hehkuttaa bändiä vaikka kuinka, mutta jatketaan esittelyyn ->

Epik High / 에픽하이

Eteläkorealainen kolmihenkinen poikabändi.
Aloittanut toimintansa jo vuonna 2003.
Nykyään levy-yhtiönä YG Entertaintment.
Laulavat koreaksi.
Virallinen fanikerho nimeltään High Skool, heidän sen nimisen kappaleen mukaan.

Jäsenet:

  • Lee Sung Woo (이선웅) tai Supreme T, mutta tunnetuimmin Tablo. Hän on bändin johtaja ja taitava räppäri. Tablo on syntynyt heinäkuun 22. vuonna 1980. Nuorempana hän on opiskellut Amerikassa. Nykyään hän on naimisissa näyttelijän Kang Hye Jung:in kanssa ja heillä on vuonna 2010 syntynyt tytär.

  • Mithra Jin tai Sleeping T, oikealta nimeltään Choi Jin (최진) oli alunperin runoilija. Hän on syntynyt tammikuun 6. 1983. Mithra on näin ollen bändin nuorin, vaikka ei heitä enää nuoriksi voi kutsua. Hän on myös bändin tuottaja, että sanoittaja.

  • Viimeiseksi jäi Kim Jung Sig (김정식), Street T, DJ Tukutz, joka nimensä mukaisesti on ollut DJ. Hän syntyi 19. marraskuun 1981. 

Biisi, johon rakastuin oitis!
Ja heidän uusin kappale.


Kaikki kuvat googlen kätköistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti