Tausta

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Boys Over Flowers



Yksi tämän hetken lempi draamoista on ehdottomasti Boys Over Flowers eli lyhyesti BOF. Draama on täynnä hyviä näyttelijöitä, joiden kanssa tuli itkettyä moneen otteeseen. Vaikka sarja sai kyyneleet vuotamaan surusta, välillä kuitenkin tuli myös onnen kyyneleitä vuodatettua.
Sarjan musiikit olivat osuvasti valittuja, ja saivat aikaan halutun tunnelman. Tietyt kappaleet soivat tietynlaisissa tilanteissa, jolloin jo pelkän kappaleen alun kuullessaan, osasi varautua tulevaan. Vieläkin kappaleiden kuuleminen saa aikaan samanlaisen fiiliksen, kun se sai aikaan draamassa soidessaan.

Boys Over Flowers / Boys Before Flowers / 꽃보다 남자 

Genre: Romance, Comedy
Jaksoja: 25 + 2 speciaalia (katseltavissa vain dramacrazylta)
Valmistumisvuosi: 2009
Kieli: Korea
Perustuu mangaan Hana Yori Dango

BOF kertoo köyhästä tytöstä nimeltään Geum Jan Di. Hänen perheensä omistaa pesulan, joka sijaitsee lähellä Shin Hwa lukiota. Lukio on tarkoitettu vain rahakkaiden perheiden lapsille. Kun Jan Di on viemässä koululle pestyä koulupukua, hän onnistuu pelastamaan itsemurhaa yrittävän pojan. Poika oli joutunut F4 nimisen porukan kohteeksi, jonka vuoksi koko koulu on häntä vastaan. Tapaus pääsee uutisiin, jonka seurauksena koulu saa paljon kritiikkiä. Pitääkseen maineensa, koulu hyväksyy Jan Din opiskelemaan vedoten hänen uintistipendiin. Näin Jan Di pääsee tutustumaan rikkaitten nuorten elämään, sekä tapaa F4 porukan hemmotellut pojat. Jan Di likaa vahingossa F4 porukan johtajan kengät jäätelöllä, jonka seurauksena hän joutuu heidän silmätikukseen. Jossain vaiheesa Jan Di huomaa rakastuneensa kahteen eri mieheen. Hänen on valittava heidän väliltään ja kestettävä valintansa seuraukset.
 

Näyttelijät

  •  Koo Hye Sun (구혜선) näyttelee onnistuneesti Geum Jan Dia. Mielestäni hän sopi täydellisesti Jan Din rooliin. Jan Di on rohkea nuori nainen, joka tekee osansa perheensä elättämiseksi. Jan Dille perhe on se tärkein asia ja kaikki muut tulee sen jälkeen. Hän on kilpailutasoinen uimari ja rakastaa uimista, joten hän oli iloinen kuullessaan koulun sisältävän uima-altaan. Siellä hän viettääkin suurimman osan vapaa-ajastaan. Hän työskentelee parhaan ystävänsä kanssa pienessä ravintolassa koulun jälkeen, sekä jakaa sanomalehtiä ja maitoa joka aamu.
  • Lee Min Ho (이민호) näyttelee F4:n johtajaa ja Shin Hwa yhtymän seuraajaa Goo Joon Pyota. Joon Pyo on ylimielinen nuoren miehen alku, joka on elänyt elämänsä palvelijoiden ympäröimänä. Hän on maan vaikutusvaltaisimman perheen poika, joka saa hänet luulemaan, että hän voi tehdä mitä vaan hän haluaa ja saa aina haluamansa. Vaikka Joon Pyo vaikuttaa ulkopuolelta kylmältä ja tunteettomalta, on hän oikeasti yksinäinen, sillä muut F4:n jäsenet ovat hänen ainoat ystävät.

  • Kim Hyun Joong (김현중) näyttelee musikaalista Yoon Ji Hoota. Ji Hoo on ystävällinen ja luotettava, sekä hän omistaa päivää piristävän hymyn. Ji Hoo ei puhu paljoa itsestään, taikka tunteistaan. Hän ajattelee enemmän muita kuin itseään, toisin kuin Joon Pyo. Hän on Korean edellisen presidentin lapsenlapsi. Ji Hoon vanhemmat kuolivat autokolarissa, josta vain hän selvisi.


  • Kim Beom (김범) näyttelee hurmaavaa naistenmiestä So Yi Jungta. Yi Jung on hyvin suosittu naisten keskuudessa, vaikka hän tiedettävästi vain leikkii heidän tunteillaan. Hän lumoaa naiset savenvalamistaidoillaan, sekä "5 second kill" -taktiikalla (katso draama, niin tiedät mistä on kyse). Maan suurin taidemuseo on Yi Jungin perheen omistuksessa.


  • Kim Joon (김준) näyttelee Song Woo Binia. Hänen perheensä omistaa suuren rakennusfirman, jolla huhutaan olevan yhteyksiä mafioihin. Woo Bin on sarjassa vähän taka-alalla, mikä oli harmi, sillä aloin pitämään hänestä. Hän laukoo välillä englannin kielisiä kommenteja, jotka ihme kyllä ymmärtää ilman tekstityksiäkin. En voi sille mitään, mutta eikö teillekin tule hänestä vähän mieleen Joe Jonas?


  • Kim So Eun (김소은) näyttelee Jan Din parasta ystävää, nimeltään Chu Ga Eul. Ga Eul yrittää auttaa Jan Dia parhaansa mukaan hänen ongelmissaan, samalla kun hän itse yrittää tehdä vaikutuksen ihastukseen. Ga Eul on Jan Dille korvaamaton ystävä, jollaisen me kaikki tarvitsemme.


Mistä draaman voi katsoa?


MySoju.com
Dramacrazy.net
KimchiDramas.net

Kaikki kuvat googlen kätköistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti