Tausta

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

LISTA KPOP KEIKALLE

Tämä blogi rikkoi 20 000 katsojakertansa ja päätin juhlistaa sitä julkaisemalla kauan työn alla olleen projektimme. Kiitoksia kaikille lukioille! Halusin koota yhteen kaikki, mitä kannattaa ottaa huomioon kun lähtee katsomaan idoliaan. Tekstissä on paljon minun omia mielipiteitäni, jotka eivät päde välttämättä kaikkien kohdalla. 


1. Liput

Ensiksi pitää päättää minkä lipun ostaa:
General Admission
Early Access (VIP)
HIGH5 / Meet & Greet (VVIP)

Early Access lippu, vain jos haluaa liiskaantua ihmismassaan. EA:lla on väliä vain, jos olet ensimmäisissä riveissä, sillä ihmisten läpi on hankala nähdä yhtään mitään.
EA liput ovat lähes aina numeroimattomia seisomapaikkoja. Eli mitä nopeammin pääset paikalle jonottamaan, sitä suurempi mahdollisuus päästä hyville paikoille.

General Admission lippuja on joko numeroimattomia seisomalippuja tai numeroituja istumapaikkoja. Jos kyseessä on istumapaikka, saapumisajalla ei ole väliä. Seisomispaikoilla pätee sama protokolla kuin EA lipuissa.

VVIP tilanteessa on toteltava sääntöjä. Luultavasti asiat hoidetaan kuin liukuhihnalla, joten älä odota liikoja. Yleensä yhtiöt sallivat pienen lahjan antamisen, mutta kannattaa pitää mielessä, että kaikki eivät tule mahtumaan heidän matkalaukkuihinsa. Jos annat ruokaa, niin on hyvä varmistaa, että jostain näkyy mistä se on tehty. Emmehän halua saattaa heitä sairaalaan.

Itse koen GA liput mieluisimmiksi, sillä jonotuksella ei ole niin väliä. Sen mitä olen huomannut, niin paras paikka seisomatilanteessa on seistä äänipöydän lähellä tai reunassa. Ihan vain, ettet kaiken muun lisäksi joudu vielä liiskatuksi. Mitä kauempana olet, sitä varmemmin näet ihmisten yli. Silloin on mahdollisuus nähdä muutakin, kuin jäsenten hiukset. Ota useampi paperikopio lipuista, ihan vain varman päälle pelataksesi. Pidä mukanasi varmuuden vuoksi joku, millä todistaa henkilöllisyytesi!


2. Valmistautuminen

Lippujen lisäksi keikalle ja sitä edeltävään odotukseen on hyvä olla varautunut kunnolla. Keikkapaikan lähiympäristöön on hyvä tutustua etukäteen; mistä ruokaa, missä vessat, julkiset liikenneväylät ja niiden aikataulut. Vessat tarjoavat normaalin käyttötarkoituksen lisäksi ilmaista vettä. Ja vettä kannattaa (pitää) juoda paljon enne keikkaa, mutta ei viimeisten jonotustuntien aikana enää. Ajatuksena olisi, että pari tuntia ennen ovien aukaisua olisit täyttänyt kaikki tarpeesi, jotta selviäisit keikasta ongelmitta.

Keikkaan kannattaa valmistautua syömällä paljon rasvaista ja suolaista ruokaa, jotta ei ala heikottamaan. Vesi ja mehut on tärkeitä, jotta nestetasapaino pysyy kohdallaan. Keikkapaikkaan EI SAA VIEDÄ nesteitä, ja yleensä kaikki pullot heitetään pois. Ruokaakaan ei yleensä saa eikä kannata viedä. Jotkut suuret paikat saattavat myydä sisäpuolella vettä tai ruokaa, mutta en suosittele ollenkaan ostamaan; vettä, jottei tule vessahätä tai ruokaa, koska tulet liikkumaan keikalla niin paljon, että syömällä saisit vaan itsellesi pahan olon. 


3. Jonotus  


Paikan päällä on yleensä fanien ylläpitämä jonotusjärjestely. Tärkeää on, että käyt heti ilmoittautumassa oman lippuryhmän vastaavalle, jolta saat jonotusnumeron. Hän antaa myös ohjeet, kuinka jonotus on järjestetty. On luultavasti sovittu joku aika, jonka välein kokoonnutaan ja tarkastetaan jonotusnumerot. Jos missaat kokoontumiset, niin saatat menettää paikkasi. Muista siis olla ajoissa paikalla. Kokoontuessa kannattaa muistaa mieleen paikkasi ja vierustoverisi, jotta jonon muodostaminen sujuisi jatkossa nopeammin. 


Yleensä pari tuntia ennen aktiivinen jonotus alkaa. Sen jälkeen jos jätät paikkasi, niin et pääse enää välttämättä takaisin. Ovet aukee yleensä tunnin enne keikkaa. Ensimmäisenä menevät EA lipun ostaneet ja heidän jälkeensä vasta GA lipulliset.



4. Keikalle mukaan

Varaudu jonottamiseen sään mukaisesti, ja huomioi että seisomista ja paikalla oloa on monen tunnin edestä. Itse keikalla suosittelen mahdollisimman ilmavia ja hengittäviä vaatteita. Lupaan että tulet hikoilemaan kuin porsas, jos et niin shame on you. Vaikka olisikin istumapaikat, niin tulet istuman enintään taukojen aikana. Kaiken muun ajan liikut, huudat ja heilutat valotikkuasi. Kuulostat varikselta keikan jälkeen ja kätesi sekä jalkasi ovat kuin spagettia. Jotta vaatteesi, ei aivan tippuisi hikeä, kun lähdet keikalta, niin suosittelen kuuntelemaan minua.

Keikkapaikalla on yleensä aina maksullinen narikka, johon voi jättää tavaransa. Istumapaikoille saa ottaa mukaan, mutta suositeltavaa on jättää suuret takit ja laukut pois. Jos olet jättänyt narikkaan tavarasi, niin suosittelen heti encoren jälkeen lähtemään. Kuulet kyllä kiitokset ja hyvästit narikoille saakka. Näin säästyt ruuhkalta.


Olen todistanut niin monta kertaa sen vääryyden, mitä monet fanit tekevät. Varsinkin VVIP tilaisuuteen menevät fanit saavat murhanhimon heräämään. Jos menet katsomaan yhden ryhmän keikkaa, ÄLÄ missään tilanteessa pue TOISEN ryhmän fanituotteita! Annanpa esimerkin: menet katsomaan BAP:n keikkaa, mutta päälläsi on EXO:n paita. Mitä luulet BAP:n ajattelevan? Se on LOUKKAAVAA! Olet tullut heitä tapaamaan, mutta vaatetuksellasi ilmoitat, ettet ole kiinnostunut heistä. Että olisit mielummin toisen ryhmän keikalla. Että tulit vain, koska parempaa ei ollut tarjolla. Vaikka et fanittaisikaan esiintyvää ryhmää kympillä, niin käytöstavat on hyvä muistaa. Jos haluat muille faneille viestittää muista lempiryhmistä, niin se onnistuu muullakin tapaa.

Monissa keikkapaikoissa ilmastointi ei pelaa, joten viuhka tai joku muu vastaava voi pelastaa kun on vaikea hengittää. Tämän vuoksi kannattaa suosia reunapaikkoja, jotta kukaan ei tunge ihollesi ja vaikeuta entisestään hengittämistäsi.

Pysytään vielä ulkonäköasioissa. Vedenkestävää meikkiä, vain kevyttä meikkivoidetta, jos sitäkään ja pitkät hiukset pois niskasta! Kuten mainitsin, keikalla tulee kuuma. Et mitenkään voi näyttää hemaisevalta keikan jälkeen, joten onnea vaan kaikille HIGH5 lipun ostaneille. On tietenkin niitä yksilöitä, jotka ovat poikkeuksia ja onnistuvat näyttämään samalta kuin ennen keikkaa. 




Keikalle mukaan tietenkin oikean värinen valotikku, joko paikan päältä (jos on etukäteen ilmoitettu) tai ennakkoon. Kertakäyttöisiä tikkuja saa lähes mistä vaan, mutta kestotikkuja saa vain netin kautta. Kertakäyttöiset himmenevät jo keikan aikana, mutta palavat yleensä sen 12h.

Fanchantit tulee opetella hyvissä ajoin. Ne löytyy youtubesta ja googlesta hyvin nopeasti, joten ei ole syytä miksei opettelisi. Samalla tulee opittua kappaleet mahdollisesti kokonaisuudessaan. Jolloin voit sekä huutaa chantteja, että laulaa mukana (tämä varmistaa sen, että ääni on lähtenyt kun pääset keikalta). Pidän chanttien opettelu äärimmäisen tärkeältä fanien kannalta. Chantit saavat faneista yhtenäisemmän, mikä näkyy myös idoleille omistautuneisuutena, joka taas kannustavat heitä esiintymään ja jättävät hyvän kuvan.



Yleensä fanikerhot ovat järjestäneet jotain pientä keikkaa varten, kuten bannereita tai onnittelulaulun synttärisankarille. On äärimmäisen tärkeää, että heidän suunniteluun käytetty panos ei menisi täysin hukkaan, joten osallistukaa, ja tehkää niin kuin he pyytävät.

Jokaisella keikalla jolla olen ollut, on aina saatu encore. Sitä täytyy muistaa vaatia. He sen toteuttavat aivan varmasti. 



5. Keikalla

Noudata annettuja sääntöjä! Jos kielletään kuvaaminen, niin sitten se on kielletty PISTE. Monet sääntöä rikkoneen menettävät puhelimensa tai potkitaan täysin pihalle. Kannattaa siis totella. Vältä tuuppimista ja anna tilaa henkilökunnalle. Monet pyörtyvät keikalla tai saavat paniikkikohtauksen yms. ja henkilökunnan on päästävä heidän luo ASAP. On tärkeää huomioida ympärilläsi olijat, monestakin syystä joita en tässä rupea luettelemaan. Tärkeää on muistaa ajatella muutakin kuin itseään ja omia haluja. 


Keikalla ei ole väliä jos mokaat sanoissa tai et saa valotikkuasi toimiin. Tärkeintä on pitää hauskaa ja unohtaa hetkeksi oma elämäsi, se kyllä odottaa. : )








Kertokaa kommenteissa, jos teillä on jotain lisättävää tai haluatte jakaa omat vinkkinne keikkaa ajatellen :)

34 kommenttia:

  1. Tää oli tosi mielenkiintoinen, kun en oo keikoilla oikein ollut. Pitää miettiä, jos joku hyvä ryhmä tulis Suomeen! ^^

    VastaaPoista
  2. Oisko se outoa jos 12-13.v menis nu'estin keikalle? Se meni ko tiiän mut jos se tulee uudestaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, pahoittelen todella myöhäistä vastausta : ) Minun mielestä iälläsi ei ole väliä ikärajattomille keikoille mennessä, kunhan osaat käyttäytyä asiallisesti : )

      Poista
    2. Itse olen hieman mietiskellyt, kun mun kaveri on (Nyt) 13, ja itse olen 12, ja jos B.A.P (COMEBACKINHAN SE TEKI, eikö?) tai vaikkapa GOT7 tai EXO, tänne tulisi, niin oisko mulla minkäänlaisia mahdollisuuksia mennä? Ei niillä kyllä ainakaa mun mielestä täällä oo 2015-2016 keikkoja ainakaan, joten kerkeän oikein hyvin saada lisää ikää. Mutta englantini on huono, se on totta se.

      Muuten, mistä tietää se oikea väri joka bändillä on, ja mistä valotikkuja saa?
      Ja mistäs löytyykään näitä fanchantteja?
      Uh, ja vielä se viimeinen (VAI ONKO SITTENKÄÄN) - onko faneille ilmotettu jossain jos jotain pitää tehdä, vaikkapa sellainen ylläri että kaikilla on kukkia ja he niillä jotain taiteilevat..? Kyllä, haluan valmistautua täysillä.

      Niin, ja jos olet itse joidenkin keikoilla käynyt, niin näiden ikäraja kiinnostaa.
      Ja eikös meet & greet oo normaalilipun ostaneille, vai onko se vaan vipeillä? Oks normilla sit vaan se keikka (ja mahdollinen pyörtyminen.) ? Uhhuh sori näin MONESTA kysymyksestä. Varmaan kohta huomaan et puoliin on vastattu postauksessa. Mutta kuitenkin ^^

      Poista
    3. Ensinnäkin BAP ei ole tehny comebackia, sillä he juuri palasivat takaisin levy yhtiöönsä melkein vuoden välien selvittelyn jälkeen. Iällä ei ole varsinaista merkitystä vaikka sen vuoksi on muihin faneihin verratessa hieman alakynnessä (pituus, kielitaito, kokemukset jne.).

      Valotikkuja eli lightsticks saa ostettua mm. Tigeristä ja party tavaroita myyvistä kaupoista. Virallisia tikkuja tarvii tilata netistä tai ostaa niitä myyviltä keikkapaikoilta. Virallinen väri löytyy googlaamalla, jos ryhmälle on semmoinen jo päätetty. Väliaikainen väri ilmoitetaan yleensä keikkaan liittyvissä keskustelupalstoilla ja ryhmissä.

      Fanchantit etsin itse lähinnä googlaamalla. Kaikki projektit yms ilmoitetaan virallisilla fanisivuilla tai keikan keskustelu ryhmässä (esim Facebookissa). Näihin kaikkiin fanien tarvii kysyä levy yhtiöltä lupa, joten kaikkien toteutumista ei voi luvata.

      Keikat ovat suurimmalta osalta ikärajattomia, joten keikoilla on ollut niin nuoria kuin vanhojakin. Normaali lipulla pääsee tasan sisään, ja sekin vasta EA VIP lippujen ostaneiden jälkeen.

      Poista
  3. Montako kpop bändiä Suomessa on tähän mennessä keikkaillut??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on käynyt tähän mennessä neljä ryhmää; Led Apple, NU'EST, Block B ja Boyfriend.

      Poista
    2. Ja eikös Lunafly ole tulossa?

      Poista
    3. Lunafly on tulossa 13.9. jos oikein muistan :)

      Poista
  4. Onko suomess Super Junior faniklubia? Ja tiiätkö onko ne tulossa koskaan Suomeen? Tai Super Junior D&E?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa löytyä joku ryhmä suomalaisia faneja, mistään suuresta en oo ainakaan vielä kuullut. Suju tai sen pienryhmät ei koskaan tuu Suomeen, sillä suuret levy yhtiöt eivät halua käyttää varojaan järjestääkseen pieniin kaupunkeihin keikkoja. Suomessa ei ole myöskään tarpeeksi suurta faniyhteisöä, jota tarvittaisiin keikan järjestämiseen.

      Poista
  5. Harmi, koska oon niitten fani enkä tiedä onko ne tulossa esim. Lontooseen tai johonkin maahan minne ei kestä koko päivää tai maksa liput paljoo, koska keikka maksaa jo itestää varmaan aika paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontoo on varmaan se kaupunki mihin he taas tulisivat jos Eurooppaan keikan tekevät. Liput maksaa siinä 60-120e suunnilleen, mihin sitten muut kustannukset päälle.

      Itse olen kanssa ELF jo monen vuoden takaa, että jos he Eurooppaan tulevat niin olen taas menossa : )

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Okei kiva nähä muitakin ELF:ejä ja kyllä määkin sillon olen menossa. Onko niihin ikärajaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keikoille on harvoin ikärajaa, mutta keikalle menijöiltä odotetaan englannin kielen taitoa : )

      Poista
  8. Ja mistä niitten keikka kalenterin näkee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sujun kalenterin näkee heidän virallisilta nettisivuilta. Kalenteriin ja sivun uutisiin tulee aina merkintä/uutinen tulevista keikoista.

      Poista
  9. Ja kuka on sun bias tai biakset? Mulla on Eunhyuk, Donghae, Leeteuk ja Heechul.

    VastaaPoista
  10. Ja mikä niitten nettisivun nimi on? :)

    VastaaPoista
  11. Ja luin jostain et ne ois tulossa lokakuun 11pv Lontooseen. Pitääkö paikkansa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me ainakaan olla kuultu, että olisivat tulossa tänne. Viime vuoden lopussa oli kyllä juoruja tulevasta Lontoon keikasta, mutta lopulta paljastui kyseessä olleen vain käännös virhe. Enkä ainakaan nyt nopealla googlailulla tai SMn nettisivuilta löytänyt tietoa asiasta. :(

      Harmi, koska olisi kivaa saada Suju uusiksi tänne Eurooppaan. :)

      Poista
  12. Ah, ainiin, ja olen aika hyvä englannissa (koulussa kolmatta vuotta englantia ^^) Numerot on loistavat, mutta idolin edessä se on kyllä vaan niin helkatin hankalaa saada sanaa ulos suustaan. Kun lempibändit eivät vielä ole suomessa käyneet niin en ole tätä kokenut, mutta arvatahan sen saattaa. Taidan saada sanotuksi ''HeLLo I'M ASFDGJFKSJLHS...''

    VastaaPoista
  13. Moi :3 Mietin vain, että kun ihan täysin kaikesta ole aina perillä, niin että jos ostaa Fanmeeting lipun ja tahtoo nimikirjoituksen, niin pitääkö sen johon nimikirjoituksen ottaa niin joku uusin levy tai fanmeeting photocard? Vetääkö joku siellä sitten herneen nenään jos tulee anelemaan nimikirjoitusta jonkun vanhemman levyn kanteen tai johonkin normilevyn mukana tulleeseen photocardiin? Ja siitä, että ovatko juuri nämä levyn mukana tulleet kuvat sitten fanmeeting kortteja? En ymmärrä kaikkea, koska olen peruna. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä keikkojen yhteydessä olevissa fanmeeteissä saa jonkun julisteen yms, mihin jäsenet sit laittavat nimmarinsa. Yleensä asiasta ilmoitetaan keikan yhteydessä. Keikan järjestäjä yleensä päättää asiasta yhdessä artistin levy-yhtiön kanssa.

      Poista
  14. Ajattelin kysyä jos joku lempibändeistäni ilmestyisi suomeen, että tiedän mitä tehdä :3

    VastaaPoista
  15. Aiemmin kysyin sujusta mutta nyt ajattelin siirtyä bts:ään😁 Onko mitään mahdollisuuksia että bts tulisi suomeen koska täällä armyja on jo yli 2000?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BTS kävi Ruotsissa reilu vuosi sitten, joten on hyvin mahdollista, että he Suomeenkin tulevat. Keikan järjestäjän täytyy saada Big Hit kiinnostumaan asiasta seuraavan Euroopan kiertuetta suunniteltaessa. Monet Europpan keikkojen suunnittelijat tekevät galluppeja yms sivuillaan, joiden avulla he välittävät tiedon fanien toiveista artistien yhtiöille. Harvemmin kuitenkaan sama ryhmä vierailee vierekkäisissä maissa. Mikä voi tarkoittaa sitä, että Big Hit jatkossakin valitsee Ruotsin Suomen sijasta.

      Poista